Koskikurssi
Vuoden 2023 koskikurssista informaatiota erillisellä sivulla.
Meloja 1 -peruskurssi
Kallan Melojien Meloja 1 -peruskurssi noudattaa Melonta- ja soutuliiton asettamia vaatimuksia. Kurssi kestää vähintään 10 tuntia ja toteutetaan tyypillisesti kolmeen kertaan jaettuna. Kurssien avovesipäivät toteutetaan tukikohdallamme Kenolassa Kuopion Savisaaressa.
Meloja 1- peruskurssilla opit kaikki perusasiat melontatekniikoista ja turvallisesta melonnasta. Kurssi tarjoaakin erinomaisen aloituksen melontaharrastukselle, ja sen jälkeen on hyvä tutustua toimintamme eri puoliin, kuten torstaimelontoihin ja muuhun retkimelontaan, koskimelontaan ja kuntomelontaan. Kurssin suorittamisesta saatavalla Meloja 1 -kortilla voi myös todistaa melontataitonsa muihin melontaseuroihin liittymisen yhteydessä. Tästä blogiartikkelista voit lukea yhden kurssilaisen kuvauksen kokemuksestaan; tuolta vuodelta 2015 muutama asia on muuttunut, mutta peruskurssikokemus on edelleen varsin saman tyylinen.
Kurssin hinta sisältää seuran jäsenyyden
Kurssille ilmoitautuminen lasketaan kurssille mahtuvien henkilöiden osalta samalla myös jäsenhakemukseksi, ellei henkilö ole jo ennestään Kallan Melojien jäsen. Huomaa, että kurssille ilmoittautuessasi et vielä automaattisesti tule jäseneksi ja pääse nauttimaan jäsenen oikeuksista, vaan virallinen jäseneksi hyväksyminen tehdään kurssin jälkeen. Varasijoille jääneitä henkilöiltä seuran jäseneksi liittyminen (jos siis henkilö haluaa seuran jäseneksi vaikkei mahdu mihinkään kurssiryhmään) vaatii erillisen liittymishakemuksen. KURSSIN OSALLISTUJIEN EI PIDÄ TEHDÄ ERILLISTÄ JÄSENHAKEMUSTA KURSSI-ILMOITTAUTUMISEN JÄLKEEN
Kurssin hinta on seuraan kurssin myötä liittyville ei-jäsenille 120 euroa ja jo ennestään jäsenistöömme kuuluville 90 euroa. Hintaan sisältyy seuraan uusina liittyville henkilöille seuran jäsenmaksu sekä liittymismaksu. Kurssimaksu sisältää myös kajakin, melontaliivien, melan ja aukkopeiton lainan kurssi-iltoina, eli omia varusteita et tarvitse.
Osallistumisen edellytykset
Kurssille osallistumisen edellytys on uimataito. Mahdollisista terveydellisistä haasteista melomiseen liittyen on ilmoitettava vastuuohjaajalle. Tajuntaan ja tasapainoon vaikuttavat sairaudet kuten epilepsia voivat olla este kurssin suorittamiselle. Samoin ylipääsemätön kauhu kajakilla kaatumista kohtaan voi olla este suorittamiselle, koska kurssilla harjoitellaan kajakilla kaatumista ja kajakista uimalla poistumista. On normaalia, että kajakilla kaatuminen voi hirvittää hieman, mutta normaalisti tästä pääsee kyllä yli.
Kurssille ilmoittautuneiden on maksettava osanottamaksunsa ennen kurssia. Tätä ilmoittautuneet saavat laskun ilmoittautumisen yhteydessä antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Maksutapoina käyvät tilisiirron lisäksi myös Epassi, Smartum, Eazybreak ja Edenred. Suosittelemme mahdollisten sekaannusten varalta ottamaan talteen kuitin maksusuorituksesta.
Maksunsa laiminlyövältä henkilöltä voidaan evätä osallistuminen opetukseen kurssilla. Seuralla ei velvoitetta palauttaa rahoja, vaikka kurssimaksun maksaneelle henkilölle tulisi este. Pyrimme kuitenkin joustavuuteen (esimerkiksi järjestämään sairastuneille mahdollisuuden mennä myöhemmin toisen kurssiryhmän mukaan), sillä kenenkään ei pidä tulla pientenkään flunssaoireiden kanssa paikalle.
Varasijoilla olevien pieni mahdollisuus päästä sittenkin mukaan
Kaiken kaikkiaan mikäli olet varasijalla yhteen ryhmään mutta toisessa ryhmässä on tilaa ja se sopii aikatauluihisi, suosittelemme toiseen ryhmään ilmoittautumista. Varasijalta osallistumaan pääsy on lähtökohtaisesti epätodennäköistä.
On toki mahdollista, että saamme (mahdollisesti lyhyellä varoitusajalla) ennen kurssin ensimmäistä kertaa tiedon, ettei kurssille ilmoittautunut olekaan pääsemässä paikalla. Samoin voimme pudottaa jo ennen kurssia pois maksunsa laiminlyöneitä henkilöitä, joihin emme saa yhteyttä. Tällöin, mikäli ehdimme, yritämme varmistaa, että saamme varasijoilla olevista henkilöistä jonkun tilalle. Kiireessä pyrimme lähestymään varasijoilla olevia henkilöitä ilmoittautumisjärjestyksessä. Tällaisessa kiiretilanteessa kuitenkin ilmoittautuneen henkilön tavoitettavuus on ratkaisevaa. Olemalla väärällä hetkellä tavoittamattomissa voi menettää mahdollisuutensa päästä sittenkin varasijalta kurssille, sillä voimme kääntyä hyvinkin nopeasti seuraavan ihmisen puoleen.
Kuvaaminen kursseilla seuran tiedotuskäyttöön
Saatamme kuvata kurssilla materiaaleja seuramme toiminnan markkinointiin esimerkiksi tällä sivustolla ja somessa. Jos et missään tapauksessa halua tulla kuvatuksi, ilmoitathan meille. Mikäli et erikseen tästä ilmoita, hyväksyt, että voit tulla kurssilla kuvatuksi ja kuviasi voidaan käyttää seuran verkkosivuilla ja muissa seuran julkaisuissa kuten sosiaalisessa mediassa. Julkaisemme vain sellaista materiaalia, jossa kaikilla on mukavaa ja homma näyttää olevan hanskassa.
**
KAUDEN 2023 MELOJA 1 -PERUSKURSSIRYHMÄT
Kurssiryhmä 1: Toteutetaan kahtena päivänä: avovesiosuudet la 20.5. noin kello 13.00 – 18.00 ja su 21.5. klo 14.00 – 17.00 tukikohdassamme Kenolassa Savisaaressa. Su 21.5. viimeinen osuus Kuntolaakson uimahallissa klo 18.15 – 20.30. Varapäivänä su 27.5. KURSSIRYHMÄ ON PIDETTY
Kurssiryhmä 2: Toteutetaan kolmena iltana: ensimmäinen kerta pidetään Kuntolaakson uimahallissa su 21.5. noin kello 17.30 – 19.15. Kaksi jälkimmäistä kertaa toteutaan avovesillä tukikohdassamme Kenolassa Savisaaressa ma 29.5. sekä ti 30.5. klo 17.00 – 21.00. Varapäivänä su 19.6. KURSSIRYHMÄ ON PIDETTY
Kurssiryhmä 3: Toteutetaan kahtena päivänä: la 10.6. noin klo 13.00 – 18.00 ja su 11.6. klo 11.00 – 16.30 avovesillä tukikohdassamme Kenolassa Savisaaressa. Varapäivänä la 18.6. KURSSIRYHMÄ ON PIDETTY
Kurssiryhmä 4: Toteutetaan kolmena iltana: ma 19.6., ke 28.6., ma 3.7. noin kello 16.30 – 21.00 avovesillä tukikohdassamme Kenolassa Savisaaressa. Varapäivänä ti 4.7. KURSSIRYHMÄ ON PIDETTY
Kurssiryhmä 5: Toteutetaan kolmena iltana: ma 7.8., ke 9.8., ma 14.8. noin kello 16.30 – 21.00 avovesillä tukikohdassamme Kenolassa Savisaaressa. Varapäivänä ma 21.8. KURSSIRYHMÄ ON TÄYNNÄ
Käytännön asioita
Kaikissa kurssiryhmissä opetetaan kutakuinkin samat asiat. Älä siis ilmoittaudu useaan kurssiryhmään.
Ilmoittautumislinkin takana ilmoittautumislomakkeessa näet kurssin ilmoittautumispaikkatilanteen tai vaihtoehtoisesti sen tiedon, että ilmoittautuminen onnistuu enää varapaikoille vapautuvia paikkoja jonottamaan.
Ilmoittautumiseen ja kurssin suorittamiseen liittyvissä epäselvyyksissä voi olla yhteydessä osoitteeseen info@kallanmelojat.fi
Kaikkina arkipäivinä, joille kurssi osuu, toimimme ilta-aikaan, esimerkiksi noin kello 16:30-21:00. Viikonloppuna myös päiväaikaan melominen on mahdollista. Kaikki kellonajat tarkennetaan kurssille ilmoittautuneille henkilöille lähempänä kurssia infosähköpostissa, jossa kerromme myös muita käytännön asioita kurssiin liittyen. Varapäivinä voidaan joutua melomaan, mikäli jonain varsinaisena kurssi-iltana ei pystytä kurssia pitämään liian haastavien sääolojen, ohjaajan sairastumisen tai jonkin muun ylipääsemättömän esteen vuoksi.
Koronapandemian takia on tärkeää, että käsihygieniasta huolehditaan ja ettei kurssi-iltoina paikalle tulla sairaana. Jää pois jo pienten flunssaoireiden takia ja ilmoita vastuuohjaajalle. Pyrimme järjestämään sairastuneille mahdollisuuden suorittaa kurssi valmiiksi toisen ryhmän mukana.
Henkilötietojen keräämisestä ja käytöstä
Huomio! Keräämme kurssin kautta jäseneksi liittyviltä henkilöiltä tietoja, jotka ovat välttämättömiä jäseniin yhteyden pitämiseksi tai jäsenten seurassa harrastamisen edistämiseksi. Tietoihin pääsevät käsiksi seuran hallituksen luvalla vain ne seuran toimijat, joiden on tehtäviensä kannalta välttämätöntä tietoihin päästä. Emme pyydä tai ota talteen tarpeettomia tietoja kuten henkilötunnuksia. Emme luovuta jäsentietoja eteenpäin toisille jäsenille tai seuran ulkopuolisille tahoille. Näihin asioihin liittyen sivuillamme on nähtävillä rekisteriseloste. Kurssi-ilmoittautumislomakkeessa kohta GDPR-hyväksyntä, joka sinun on ruksittava, merkitsee, että hyväksyt nämä periaatteet.